WhatsAppin blogi

Tänään päivitämme WhatsAppin käyttöehtoja ja tietosuojakäytäntöä ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Tulevina kuukausina aiomme kokeilla tapoja, joiden avulla ihmiset voivat kommunikoida yritysten kanssa. Päivitetyissä asiakirjoissa huomioidaan myös se, että liityimme Facebookiin ja olemme viimeaikoina julkaisseet monia uusia toimintoja, kuten täyden salauksen, WhatsApp-puhelut ja viestintätyökaluja, kuten WhatsAppin verkko- ja työpöytäsovellukset. Voit lukea asiakirjat kokonaisuudessaan tästä. Kerromme muutoksista kaikille käyttäjille sovelluksen uusimmissa versioissa, ja pyydämme hyväksymään muutetut ehdot napauttamalla "Hyväksy".

Ihmiset käyttävät sovellustamme päivittäin ja pitävät yhteyttä ystäviin ja muihin läheisiin. Tähän emme koske. Mutta kuten jo aiemmin tänä vuonna tiedotimme, haluamme tutkia tapoja, joiden avulla voit pitää yhteyttä sinulle tärkeisiin yrityksiin - kuitenkin siten, ettei sinun tarvitse katsella kolmansien osapuolten bannerimainoksia ja roskapostia. Yhteydenpito voisi olla esimerkiksi sitä, että saat pankiltasi tiedon mahdollisesta luottokorttipetoksesta tai lentoyhtiöltä tiedon myöhästyneestä lennosta. Monet meistä saavat näitä tietoja muualta, tekstiviestien ja puhelujen avulla. Haluamme kokeilla näitä toimintoja tulevina kuukausina, mutta käyttöehtoja ja tietosuojakäytäntöä on ensin päivitettävä.

Päivitämme asiakirjat myös siksi, että haluamme kertoa selvästi täyden salauksen käyttöönotosta. Kun sinä ja ihmiset, joille lähetät viestejä, käytätte WhatsAppin uusinta versiota, viestisi salataan oletuksena, mikä tarkoittaa, että olette ainoita, jotka voitte lukea viestit. Vaikka teemme enemmän yhteistyötä Facebookin kanssa tulevina kuukausina, salatut viestit säilyvät yksityisinä ja kukaan muu ei voi lukea niitä. Ei WhatsApp, Facebook eikä kukaan muukaan. Emme jaa WhatsAppissa käyttämääsi puhelinnumeroa muille, emme myöskään Facebookissa, ja emme edelleenkään myy, jaa tai anna puhelinnumeroasi mainostajille.

Kun teemme enemmän yhteistyötä Facebookin kanssa, voimme saada esimerkiksi tietoja siitä, kuinka usein ihmiset käyttävät palveluitamme ja taistella paremmin roskapostia vastaan. Yhdistämällä puhelinnumerosi Facebookin järjestelmiin, Facebook voi tarjota parempia kaveriehdotuksia ja näyttää sinulle paremmin aiheeseen liittyviä mainoksia, jos sinulla on tili Facebookissa. Saatat esimerkiksi nähdä työpaikkasi mainoksen sellaisen yrityksen mainoksen sijaan, josta et ole koskaan kuullutkaan. Saat lisätietoja esimerkiksi siitä, kuinka voit hallita tietojesi käyttöä, napsauttamalla tästä.

Kunnioituksemme yksityistä viestintää kohtaan on kajoamaton, ja tarjoamme edelleen nopeimman, helpoimman ja luotettavimman kokemuksen WhatsAppissa. Kuten ennenkin, odotamme palautettasi ja kiitos, että käytät WhatsAppia.

Ihmiset ovat käyttäneet WhatsApp-puheluita ystävien ja perheen kanssa keskusteluun ympäri maailman yli vuoden ajan. Se on helppo tapa pitää yhteyttä, erityisesti, jos ystäväsi asuu toisessa maassa tai jos pelkkä viesti ei tunnu riittävältä. Nykyään yli 100 miljoonaa äänipuhelua soitetaan päivittäin WhatsAppilla - siis yli 1 100 puhelua sekunnissa! Olemme kiitollisia siitä, että niin monet ihmiset kokevat toiminnon hyödyllisenä, ja tulemme tekemään siitä entistä paremman tulevina kuukausina.

Tänään esittelemme työpöytäohjelman. Se on uusi tapa pitää yhteyttä milloin vain ja missä vain - puhelimella tai tietokoneella kotona tai töissä. Kuten WhatsApp Web, myös työpöytäohjelma toimii yhdessä puhelimesi kanssa: ohjelma hakee keskustelut ja viestit suoraan puhelimestasi.

Uusi työpöytäohjelma on saatavilla Windows 8:lle ja Mac OS 10.9:lle sekä näitä uudemmille versioille ja synkronoituu mobiililaitteessasi olevan WhatsAppin kanssa. Koska kyseessä on natiiviohjelma, muun muassa työpöytäilmoitukset ja paremmat näppäinoikotiet ovat käytössäsi.

Voit ladata ohjelman tietokoneesi selaimella osoitteesta https://www.whatsapp.com/download. Latauksen jälkeen avaa se ja lue QR-koodi käyttämällä WhatsAppia puhelimessasi (avaa WhatsApp Web -kohta asetuksista).

Kuten WhatsApp Web, uuden työpöytäohjelman avulla voit lähettää viestejä ystävillesi ja perheellesi myös silloin, kun puhelin on taskussasi.

WhatsApp on aina pyrkinyt pitämään tiedot ja kommunikaation mahdollisimman hyvin turvassa. Tänään olemme ylpeitä saadessamme kertoa, että teknisen kehityksen tuloksena WhatsAppista on tulossa markkinajohtaja yksityisen kommunikaation suojauksessa: esittelemme täyden salauksen. Tästä lähtien kun sinä ja yhteystietosi käytätte sovelluksen uusinta versiota, jokainen puhelu, jonka soitat ja jokainen viesti, kuva, video, tiedosto ja ääniviesti, jonka lähetät, salataan oletuksena täysin, myös ryhmäkeskusteluissa.

Ajatus on yksinkertainen: kun lähetät viestin, ainoa henkilö, joka voi lukea sen, on se, jolle viestin lähetit tai ryhmäkeskustelussa ne, joille viestin lähetit. Kukaan ei näe viestin sisälle. Eivät kyberrikolliset. Eivät hakkerit. Eivät raskaat hallinnot. Emme edes me. Täysi salaus tekee kommunikaatiosta WhatsAppissa yksityistä - hieman samaan tapaan kuten keskustelu kasvokkain on.

Jos täyden salauksen toimintaperiaate kiinnostaa sinua, voit lukea siitä lisää tästä. Mutta sinun tarvitsee tietää vain, että täysin salattuja viestejä voi lukea vain haluamasi vastaanottajat. Ja jos käytät WhatsAppin uusinta versiota, sinun ei tarvitse tehdä mitään viestien salaamiseksi: täysi salaus on päällä oletuksena ja kaiken aikaa.

Elämme maailmassa, jossa tietojamme on digitaalisessa muodossa enemmän kuin koskaan ennen. Joka päivä voimme lukea tapauksista, joissa yksityisiä tietoja on luvattomasti käytetty tai varastettu. Ja jos mitään ei tehdä, ihmisten digitaalisista tiedoista ja kommunikaatiosta tulee haavoittuvaisempia hyökkäyksille tulevina vuosina. Onneksi täysi salaus suojaa meitä näiltä haavoittuvuuksilta.

Salaus on yksi tärkeimmistä työkaluista, joita valtiot, yritykset ja yksityiset käyttävät turvallisuuden parantamiseen uutena digitaalisena aikana. Viimeaikoina on keskusteltu paljon salatuista palveluista ja viranomaisten työstä niihin liittyen. Vaikka tiedämme kuinka tärkeää työtä viranomaiset tekevät sen eteen, että ihmiset pysyvät turvassa, mielestämme salauksen heikentäminen altistaa ihmisten tiedot kyberrikollisten, hakkereiden ja raskaiden hallintojen käyttöön.

Vaikka WhatsApp on yksi harvoista viestintäalustoista, joka tukee täyttä salausta, joka on päällä automaattisesti, oletamme, että se lopulta edustaa henkilökohtaisen viestinnän tulevaisuutta.

Halu suojata ihmisten yksityistä viestintää on yksi perusperiaatteistamme WhatsAppilla, ja minulle, se on myös henkilökohtaista. Kasvoin Neuvostoliitossa kommunismin aikaan ja yksi syy, miksi muutimme perheemme kanssa Yhdysvaltoihin, oli se, että ihmiset eivät voineet puhua vapaasti.

Nykyään yli miljardi ihmistä käyttää WhatsAppia pitääkseen yhteyttä ystäviin ja perheeseen ympäri maailman. Ja nyt jokainen heistä voi jutella vapaasti ja turvallisesti WhatsAppissa.

Jan ja Brian

Aiemmin tällä viikolla WhatsApp täytti seitsemän vuotta. Matka on ollut uskomaton ja tulevina kuukausina painotamme entistä enemmän turvallisuustoimintoja ja uusia tapoja pysyä yhteydessä ihmisiin, joista välität.

Merkkipäivät ovat myös mahdollisuus luoda katse menneisyyteen. Kun perustimme WhatsAppin vuonna 2009, ihmisten mobiililaitteiden käyttäminen oli erilaista nykypäivään verrattuna. Applen App Store oli vasta muutaman kuukauden vanha. Noin 70 prosenttia tuohon aikaan myydyistä älypuhelimista käytti BlackBerryn ja Nokian tarjoamia käyttöjärjestelmiä. Googlen, Applen ja Microsoftin mobiilikäyttöjärjestelmät edustivat alle 25 prosentin osuutta myydyistä mobiililaitteista - nykyään vastaava luku on 99,5 prosenttia.

Kun katsomme tulevaisuuteen seuraaviksi seitsemäksi vuodeksi, haluamme keskittää voimavaramme niihin käyttöjärjestelmiin, joita enemmistö ihmisistä käyttää. Tämän takia lopetamme WhatsApp Messengerin tuen seuraavien käyttöjärjestelmien osalta vuoden 2016 lopussa:

  • BlackBerry OS ja BlackBerry 10
  • Nokia S40
  • Nokia Symbian S60
  • Android 2.1 ja Android 2.2
  • Windows Phone 7
  • iPhone 3GS/iOS 6

Vaikka nämä mobiililaitteet ovat olleet tärkeä osa tarinaamme, ne eivät tarjoa sellaisia mahdollisuuksia, joita tarvitsemme sovelluksen toimintojen lisäämiseen tulevaisuudessa.

Päätös ei ollut helppo, mutta se piti tehdä, jotta voimme antaa ihmisille parempia tapoja pitää yhteyttä ystäviin, perheeseen ja läheisiin WhatsAppilla. Jos käytät jotakin näistä laitteista, suosittelemme, että vaihdat uudempaan Android-, iPhone- tai Windows Phone -puhelimeen ennen vuoden 2016 loppua, jotta voit jatkaa WhatsAppin käyttämistä.

PÄIVITYS: Et voi käyttää WhatsAppia

  • Nokia Symbian S60:lla 30. kesäkuuta 2017 jälkeen
  • BlackBerry OS:lla ja BlackBerry 10:lla 31. joulukuuta 2017 jälkeen
  • Windows Phone 8.0:lla ja vanhemmilla versioilla 31. joulukuuta 2017 jälkeen
  • Nokia S40:lla 31. joulukuuta 2018 jälkeen
  • Android 2.3.7:lla ja vanhemmilla versioilla 1. helmikuuta 2020 jälkeen.

Huomautus: WhatsAppin sovelluksia näille käyttöjärjestelmille ei enää kehitetä aktiivisesti, joten jotkut toiminnot saattavat lakata toimimasta milloin tahansa.

Tänä päivänä miljardi ihmistä käyttää WhatsAppia.

Se tarkoittaa, että lähes yksi seitsemästä ihmisestä maailmassa käyttää WhatsAppia joka kuukausi pitämään yhteyttä läheisiin, ystäviin ja perheeseen.

Olemme ylpeitä tästä virstanpylväästä ja ihmeissämme kaikista niistä eri tavoista, joilla olette käyttäneet WhatsAppia. Olipa se sitten elintärkeiden tietojen jakamista luonnonkatastrofien tai terveyskriisien aikaan, treffien järjestämistä, pienen yrityksen kasvattamista, kihlasormuksen ostamista tai paremman elämän etsimistä – arvostamme sitä, että saamme olla pieni osa sitä, kuinka ihmiset tekevät omasta sekä muiden elämästä parempaa.

Missiomme ei ole koskaan muuttunut, vaikka olemme kehittyneet seitsemän vuoden aikana. WhatsApp lähti liikkeelle yksinkertaisesta ideasta: halusimme varmistaa, että kaikki voisivat pitää yhteyttä perheeseen ja ystäviin ympäri maailman, ilmaiseksi ja ilman turhia vaikeuksia.

Vaikka juhlimme tätä saavutusta, painopisteemme säilyy samana. Joka päivä pyrimme parantamaan WhatsAppin nopeutta, luotettavuutta, tietoturvaa ja yksinkertaisuutta. On hienoa nähdä, kuinka pitkälle olemme jo tulleet. Mutta nyt on aika palata töihin - vielä 6 miljardia ihmistä on tavoitettavana.

Lähes miljardi ihmistä ympäri maailman käyttää WhatsAppia pitääkseen yhteyttä ystäviin ja perheeseen. Tuore isä Indonesiassa jakaa kuvia perheelle, vaihto-opiskelija Espanjassa juttelee kavereilleen ja lääkäri Brasiliassa keskustelee potilaidensa kanssa - ihmiset luottavat WhatsAppin olevan nopea, yksinkertainen ja luotettava.

Olemme iloisia saadessamme ilmoittaa, että WhatsApp ei enää veloita tilausmaksuja. Useiden vuosien ajan olemme pyytäneet ihmisiä maksamaan WhatsAppin käytöstä ensimmäisen vuoden jälkeen. Kun olemme kasvaneet suuremmaksi, olemme huomanneet, että tämä käytäntö ei toimi hyvin. Monilla WhatsApp-käyttäjillä ei ole pankki- tai luottokorttia ja he pelkäävät menettävänsä yhteydenpitokanavan ystäviinsä ja perheeseen ensimmäisen vuoden jälkeen. Poistamme siis maksut sovelluksen eri versioista tulevien viikkojen aikana.

Monet ymmärrettävästi alkavat pohtia, miten WhatsApp voi toimia ilman tilausmaksuja ja tarkoittaako tämä tiedote sitä, että alamme julkaista kolmannen osapuolen mainoksia sovelluksessa. Vastaus on ei. Tästä vuodesta alkaen kokeilemme työkaluja, joiden avulla voit käyttää WhatsAppia kommunikoidaksesi haluamiesi yritysten ja organisaatioiden kanssa. Pankkisi voisi esimerkiksi ilmoittaa luottokorttipetoksesta tai lentoyhtiö myöhässä olevasta lennosta. Me kaikki saamme näitä viestejä jo muualta - tekstiviestien ja puheluiden kautta - joten haluamme kokeilla uusia työkaluja, joiden avulla voisimme helpottaa tällaisten tekemistä WhatsAppissa - samanaikaisesti kuitenkin antaen sinulle kokemuksen ilman kolmannen osapuolen mainoksia ja roskapostia.

Toivomme, että pidät WhatsAppin tulevista ominaisuuksista, ja odotamme palautettasi.

Tänään - ensimmäistä kertaa ikinä - miljoonilla teistä on mahdollisuus käyttää WhatsAppia internet-selaimessa. Verkkosovellus on yhteydessä puhelimeesi: se hakee keskustelut ja viestit mobiililaitteestasi - viestit ovat siis edelleen puhelimessasi.

Löydät verkkosovelluksen osoitteesta https://web.whatsapp.com Google Chrome -selaimella. Näet QR-koodin - lue tämä koodi WhatsAppin mobiilisovelluksella ja pääset alkuun. Olet nyt yhdistänyt WhatsAppin puhelimessasi WhatsAppin verkkosovellukseen. Puhelimen tulee olla internet-yhteydessä, jotta verkkosovellus toimii. Varmista myös, että käytät WhatsAppin uusinta versiota puhelimessasi. Valitettavasti verkkosovellus ei ole tällä hetkellä saatavilla iOS-käyttäjille Applen asettamien rajoitusten vuoksi.

Toivomme, että koet verkkosovelluksen hyödylliseksi jokapäiväisessä käytössäsi.

Kiitos teidän, puoli miljardia ihmistä ympäri maailman käyttää nyt WhatsAppia aktiivisesti. Parin viime kuukauden aikana, käyttäjämäärämme on kasvanut nopeiten Brasiliassa, Intiassa, Meksikossa ja Venäjällä. Käyttäjämme jakavat yli 700 miljoonaa kuvaa ja 100 miljoonaa videota joka ikinen päivä. Juttuja riittäisi vielä kerrottavaksi, mutta nyt on tärkeämpää, että jatkamme töitä - koska täällä WhatsAppilla olemme vasta päässeet alkuun.

Olemme ihmeissämme, kuinka paljon huomiota saimme sen jälkeen, kun ilmoitimme tulevasta kumppanuudestamme Facebookin kanssa. Yrityksenä haluamme edelleen tarjota mahdollisimman monille mahdollisuuden pitää yhteyttä ystäviin ja läheisiin, riippumatta siitä, keitä he ovat tai missä he asuvat.

Valitettavasti liikkeellä on ollut myös paljon epätarkkaa tietoa siitä, kuinka tuleva kumppanuutemme vaikuttaa WhatsAppin käyttäjien tietoihin ja tietosuojaan.

Selvennetäänpä asioita hiukan.

Ennen kaikkea haluan tehdä selväksi, kuinka paljon arvostan yksityistä viestintää. Minulle tämä on erityisen henkilökohtaista. Synnyin Ukrainassa ja kasvoin Neuvostoliitossa 1980-luvulla. Yksi vahvimmista muistoistani noilta ajoilta on äitini puhelimessa usein sanoma lause: "Tätä ei voi sanoa puhelimessa; kerron sinulle myöhemmin." Yksi syistä, miksi muutimme Yhdysvaltoihin ollessani teini-ikäinen, on pelko siitä, että KGB salakuuntelisi meitä.

Kunnioitus yksityisyyttäsi kohtaan kuuluu DNA:hamme ja tavoitteemme WhatsAppia rakentaessa on ollut tietää sinusta mahdollisimman vähän: Sinun ei tarvitse antaa nimeäsi meille ja emme kysy sähköpostiosoitettasi. Emme tiedä syntymäpäivääsi emmekä kotiosoitettasi. Emme myöskään tiedä missä olet töissä. Emme tiedä kiinnostuksen kohteitasi, mitä haet internetistä emmekä myöskään kerää GPS-tietojasi. WhatsApp ei ole koskaan kerännyt tai säilyttänyt näitä tietoja, ja meillä ei myöskään ole suunnitelmia muuttaa käytäntöä.

Jos kumppanuus Facebookin kanssa olisi tarkoittanut sitä, että meidän olisi pitänyt muuttaa arvojamme, emme olisi ryhtyneet siihen. Muodostamme kumppanuuden, joka sallii meidän jatkaa toimintaa toisista riippumatta ja itse itseämme johtaen. Perusarvomme ja -uskomuksemme eivät muutu. Periaatteemme eivät muutu. Kaikki, mikä on tehnyt WhatsAppista henkilökohtaisen viestinnän markkinajohtajan, säilyy edelleen. Muun spekulointi ei ole vain katteetonta ja perusteetonta, se on edesvastuutonta. Tällainen spekulointi ajaa ihmiset luulemaan, että alamme yhtäkkiä kerätä kaikenlaista tietoa. Tämä ei ole totta, ja haluamme kaikkien tietävän tämän.

Saat olla aivan varma: tuleva kumppanuutemme Facebookin kanssa ei horjuta visiota, joka on tuonut meidät tähän pisteeseen. Painopisteemme säilyy WhatsAppin lupauksen levittämisessä kauas ja laajalle, jotta ihmisillä ympäri maailman on vapaus jutella pelkäämättä.