17. maaliskuuta 2014
Olemme ihmeissämme, kuinka paljon huomiota saimme sen jälkeen, kun ilmoitimme tulevasta kumppanuudestamme Facebookin kanssa. Yrityksenä haluamme edelleen tarjota mahdollisimman monille mahdollisuuden pitää yhteyttä ystäviin ja läheisiin, riippumatta siitä, keitä he ovat tai missä he asuvat.
Valitettavasti liikkeellä on ollut myös paljon epätarkkaa tietoa siitä, kuinka tuleva kumppanuutemme vaikuttaa WhatsAppin käyttäjien tietoihin ja tietosuojaan.
Selvennetäänpä asioita hiukan.
Ennen kaikkea haluan tehdä selväksi, kuinka paljon arvostan yksityistä viestintää. Minulle tämä on erityisen henkilökohtaista. Synnyin Ukrainassa ja kasvoin Neuvostoliitossa 1980-luvulla. Yksi vahvimmista muistoistani noilta ajoilta on äitini puhelimessa usein sanoma lause: "Tätä ei voi sanoa puhelimessa; kerron sinulle myöhemmin." Yksi syistä, miksi muutimme Yhdysvaltoihin ollessani teini-ikäinen, on pelko siitä, että KGB salakuuntelisi meitä.
Kunnioitus yksityisyyttäsi kohtaan kuuluu DNA:hamme ja tavoitteemme WhatsAppia rakentaessa on ollut tietää sinusta mahdollisimman vähän: Sinun ei tarvitse antaa nimeäsi meille ja emme kysy sähköpostiosoitettasi. Emme tiedä syntymäpäivääsi emmekä kotiosoitettasi. Emme myöskään tiedä missä olet töissä. Emme tiedä kiinnostuksen kohteitasi, mitä haet internetistä emmekä myöskään kerää GPS-tietojasi. WhatsApp ei ole koskaan kerännyt tai säilyttänyt näitä tietoja, ja meillä ei myöskään ole suunnitelmia muuttaa käytäntöä.
Jos kumppanuus Facebookin kanssa olisi tarkoittanut sitä, että meidän olisi pitänyt muuttaa arvojamme, emme olisi ryhtyneet siihen. Muodostamme kumppanuuden, joka sallii meidän jatkaa toimintaa toisista riippumatta ja itse itseämme johtaen. Perusarvomme ja -uskomuksemme eivät muutu. Periaatteemme eivät muutu. Kaikki, mikä on tehnyt WhatsAppista henkilökohtaisen viestinnän markkinajohtajan, säilyy edelleen. Muun spekulointi ei ole vain katteetonta ja perusteetonta, se on edesvastuutonta. Tällainen spekulointi ajaa ihmiset luulemaan, että alamme yhtäkkiä kerätä kaikenlaista tietoa. Tämä ei ole totta, ja haluamme kaikkien tietävän tämän.
Saat olla aivan varma: tuleva kumppanuutemme Facebookin kanssa ei horjuta visiota, joka on tuonut meidät tähän pisteeseen. Painopisteemme säilyy WhatsAppin lupauksen levittämisessä kauas ja laajalle, jotta ihmisillä ympäri maailman on vapaus jutella pelkäämättä.